Yleinen kuvaus
Skottilainen on keskikokoinen, lihaksikas kissa. Pää on pyöreä, ja viiksityynyt ovat hyvin kehittyneet. Silmät ovat suuret ja pyöreät, ja silmien värin tulee olla sopusoinnussa turkin värin kanssa. Häntä on keskipitkä ja taipuisa. Jalat ovat keskipitkät ja lihaksikkaat, käpälät ovat jykevät, pyöreät ja tiiviit. Korvat ovat pyöreäkärkiset, ja luppakorvaisilla ne kääntyvät korvakäytävän peitoksi joko korvanlehden puolivälistä, korvanlehden juuresta tai siltä väliltä. Luppakorvien, suurten pyöreiden silmien ja lyhyehkön nenän takia luppakorvien kasvoilla usein sanotaan olevan pöllömäinen ilme. Turkki on useimmiten lyhyt ja tuuhea, mutta myös pitkäturkkisia skottilaisia esiintyy. Lähes kaikki värit ja kuvioinnit hyväksytään.
Historia
Rotu syntyi nimensä mukaan Skotlannissa 1960-luvulla, jolloin 1961 syntyi valkoinen maatiaiskissa Susie, jolla oli luppakorvat. Kun Susie sai pentuja, myös kahdella heistä oli luppakorvat. Naapurifarmari ja kissaharrastaja William Ross hankki näistä toisen itselleen, ja alkoi kasvattamaan näitä luppa- ja suorakorvaisia kissoja. Rotu rekisteröitiin virallisesti omaksi rodukseen Isossa Britanniassa vuonna 1966. Luppakorvaisuuden aiheuttaa dominoiva geeni, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikilla luppakorvaisilla skottilaisilla on tämä geeni. Kaikki pennut syntyvät pystyillä korvilla ja korvat alkavat taittua neljän ensimmäisen elinviikon aikana. Luppakorvainen Foldi risteytetään aina suorakorvaisen kissan kanssa (ks. kohta terveys), joten pentueeseen syntyy yleensä sekä luppa- että suorakorvaisia Skotteja. Niitä skottilaisia joiden korvat ovat pystyssä kutsutaan Scottish straight – eli Skottilaisiksi suorakorviksi. Heiltä tämä luppakorvaisuuden aiheuttama dominoiva geeni puuttuu.
Persoonallisuus
Skottilaiset ovat ystävällisiä, sosiaalisia, uteliaita ja avuliaita kissoja, jotka osallistuvat mielellään omistajansa puuhiin ja seuraavat valppaana omistajiensa toimia. Skottilaiset tykkäävät jutella miukumalla omistajalleen. Skottilaisen ääni on kissaksi hiljainen ja kaino, mutta se juttelee mielellään. Skottilainen on aina ystävällinen ja lempeä, sillä luonteesta on jalostettu pois kaikki viha ja aggressio. Tämän, sekä sosiaalisen ja uteliaan luonteensa takia skottilaisten tulisi olla sisäkissoja. Ne eivät osaisi varoa toisia kissoja vaan menisivät vain uteliaina nuuskimaan niitä, sanoisivat pehmeällä äänellään “miu” ja saisivat pahasti kuonoonsa. Rotu sopiikin sisäkissaksi harvinaisen hyvin, ja ne sopivat hyvin myös kerrostaloon, sillä kyseessä on pehmeä-ääninen ja kiltti rotu, ne eivät mourua ulos, eivät tee tarpeitaan muualle kuin hiekkalaatikkoon ja ovat muutenkin hyvin siistejä luonteeltaan. Skottilainen pesee turkkiaan usein, mm. aina ruokailun jälkeen kuuluu tapoihin peseytyä. Skottilainen on hyvin siisti rotu Skotit eivät viihdy yksin. Ne ovat hyvin leikkisiä ja leikkivät mielellään omistajansa kanssa. Aivan yksinään skotti voi masentua. Skottilaiset myös sopeutuvat erittäin hyvin perheen muihin lemmikkeihin ja lapsiin. Skotit rakastavat hellyydenosoituksia ja rapsutuksia, ja osoittavat hellyyttä myös itse omistajilleen paljon.
Rotuominaisuudet
Vartalo on keskikokoinen ja pyöreämuotoinen. Häntä on keskipitkä ja taipuisa. Käpälät ovat pyöreät ja tiiviit. Jalat ovat keskipitkät ja melko lihaksikkaat. Turkki on lyhyttä, tiheää ja kimmoisaa. Useimmat värit ja kuviot ovat hyväksyttyjä. Pää on melko kiilamainen, kuono on leveä ja nenä on lyhyt. Silmät ovat suuret, pyöreät ja kaukana toisistaan. Korvat ovat pienet, pyöreäkärkiset ja kaukana toisistaan. Korvan yläosa taittuu korvakäytävän peitoksi. Useilla Skottilaisilla on hauska tapa istua takajalkojensa päällä, jolloin ne näyttävät aivan saukoilta tai preeriakoirilta! Luottavaisella skotilla on myös tapana nukkua selällään. Notkea Skotti saattaa myös istua rennosti ns. buddha-asennossa, eli istuen alaselkänsä päällä, takajalat ja häntä ojennettuina ja etutassut vatsan päällä.